Sivut

maanantai 20. helmikuuta 2012

Talvivaara myyty

Olen myynyt tänään kaikki omistamani Talvivaaran osakkeet hintaan 3,468€. Kuten kerroin aikaisemmassa kirjoituksessani, olen miettinyt jo pitempään osakkeesta luopumista. Olen listannut alle muutamia syitä miksi luovuin Talvivaara omistuksestani:

  • Kasvuyritys, jonka tuotto riippuu pitkälti tulevaisuuden odotuksista.
  • Ei tuloshistoriaa kannattavana yrityksenä
  • Ei maksa osinkoa
  • En luota yhtiön johtoon enkä suurimpiin osakkeen omistajiin, että he toimisivat myös piensijoittajia kunnioittavalla tavalla
  • Toistuvat ylioptimiset odotukset liiketoimintaa kohtaan (tuotantotavoitteet vs. toteutuma)
  • Ympäristöasioiden hoito ja tiedottaminen
  • Liiketoiminta on kilpailuedutonta ja on riippuvainen metallien hinnankehityksestä

Myönnän, että olen tehnyt virhearvion sijoittaessani Talvivaaraan. Sijoitusta tehdessäni minulla ei vielä ollut tarpeeksi yksityiskohtaista sijoitussuunnitelmaa, joka olisi kyseenalaistanut sijoituspäätöseni - Ostin siis sikaa säkissä. Arvion kyllä osakkeen hintaa yhtiön julkaisemien tulevaisuuden kustannusten ja tuotantovolyymien sekä metallien hintojen perusteella. Se ei kuitenkaan ollut riittävää, koska en osannut tehdä luotettavia arvioita yrityksestä sen hetkisen tiedon perusteella. Niimpä sorruin maksamaan tulevaisuuden odotuksista, vaikka sijoitushetkellä markkinoilla olisi ollut muita edullisia yhtiöitä, jotka olisivat täyttäneet sijoituskriteerini. Oppia ikä kaikki!
Niille, jotka harkitsevat Talvivaaraan sijoittamista suosittelen lukemaan seuraavat kirjoitukset puolesta ja vastaan: Anders Oldenburgin blogikirjoitus, OneUpOnOMXH, Random Walker

Kunnioitan kuitenkin Pekka Perää suunnattomasti, että hän on omalla yrittäjämäisellä asenteella luonut Kainuun hiipuvalle talousalueelle uusia työpaikkoja. Suomessa ei todellakaan ole liikaa tällaisia henkilöitä, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon paremman huomisen puolesta, niin itselleen kuin muille Suomen kansalaisille!


Warren Graham



5 kommenttia:

  1. En ole oikein osannut muodostaa kantaani koskaan Talvivaaran suhteen. Hyvää sille toivon, ja Kainuun alueelle myös. En omista Talvivaaraa.

    Voi olla vähän offtopic, mutta heitänpä tähän nyt kuitenkin. Mitä mieltä olet seuraavista osakepoiminnoista:

    Volkswagen. Tunnuslukujen perusteella melko mielenkiintoinen. P/E, EPS, ROE, Beta...
    http://www.reuters.com/finance/stocks/overview?symbol=VOWG.DE

    Tai tästä Kiinassa toimivasta Nasdaqiin listatusta kasvavalle keskiluokalle (myös vientiin) kuluttajatuotteita keittiöön valmistavasta Deeristä? Osinkotuottokin on kelvollinen muiden fundamenttien lisäksi.

    Mulla ei kumpaakaan omassa salkussa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin nopeasti VW:n lukuja, jotka näyttivät ensi silmäykseltä hyviltä. Tulos ja myynti ovat nousseet hienosti ja osinkotrendikin on ollut nouseva. Toisaalta liiketoiminnan kassavirta ei ole kasvanut samaa tahtia tuloksen kanssa.

      Tulosperusteisesti VW vaikuttaa halvalta P/E: ollessa neljän pinnassa. Halpuus on kuitenkin silmänlumetta, koska EPS:n takana on tilinpidollisia kertaeriä, jotka nostavat 2011 vuoden tulosta ja kannattavuutta huomattavasti. On siis parempi katsoa tuloksen sijaan liiketulosta ja EBIT%:a, jossa ei ole mukana näitä kertaeriä.

      Liiketulos on kasvanut vuoden 2009 pohjista 1855m€ viime vuoden 11271m euroon. Toipuminen finanssikriisistä on ollut siis ripeää ja VW on ollut vahvalla kasvu-uralla. Toisaalta vuonna 2011 VW oli poikkeuksellisen kannattava EBIT%:n perusteella (7,1%). Vuosien 2003 ja 2010 aikana EBIT% on ollut 1,8 ja 5,6 välissä, keskiarvon ollessa samaan aikaan 4,7. Tämä asettaa kysymysmerkkejä yhtiön tulevaisuuden kannattavuudelle : Onko tämä uusi kannattavuuden taso vai onko edessä paluu keskiarvoon? Mitä mieltä olet?

      ROE

      Keskimäärin yhtiön ROE% on ollut 2004-2010 vuosien välissä 9,2. Jos tätä verrataan nykyiseen P/B-lukuun saadaan tulostuotoksi 9%. Mielestäni tämä on matala tulostuotto yritykselle, jonka ROE:n muodostaa suurelta osin korkea Equity multiplier (K.a 2004-2009: 4,9!), samaan aikaan ROA:n ollessa matala. Toisin sanoen VW vivuttaa omanpääomantuottoa rankalla kädellä, joka on hyvin riskialtista huonojen aikojen koittaessa. Hyväksyn korkean EM:n Walmartin tai Waste Managementin tapaisille tasaista tulosta ja kassavirtaa tuottaville yrityksille. VW on mielestäni laskettavissa syklisten yritysten joukkoon, joille ei ole perusteltua hyväksyä näin korkeaa vivutusta. Voi olla, että VW:n hyvä kasvu tyrehtyy tulevaisuudessa ja samalla korkea vivutus on suuri riski tuloksen kannalta.

      Lopuksi

      En osaa hahmoittaa mikä on koko yhtiön kilpailuetu verrattuna muihin auton valmistajiin. Lisäksi en tiedä tuleeko VW jatkamaan kasvuaan ja kannattavuuttaan tulevaisuudessa, joten en uskalla sijoittaa yhtiöön ilman merkittävää margin of safetyä. Voin harkita yhtiötä mikäli sitä myydään seuraavassa kriisissä todella merkittävällä alennuksella, mutta muuten en ole siitä kiinnostunut.


      Ps. En muuten ymmärrä mitä tarkoitat kiinnostavalla Beta-luvulla?


      (Olen tosin sijoittanut VW osittain omistamaan Scaniaan)

      Poista
  2. http://www.reuters.com/finance/stocks/overview?symbol=DEER.O

    niin tässä vielä suora linkki Reutersin esittelyyn

    VastaaPoista
  3. Näihin Nasdaqiin käänteisesti listattuihin kiinalaisiin osakkeisiin en uskalla ainakaan itse koskea pitkällä tikullakaan. Niin monta varoittavaa esimerkkiä (cski jne.) on ollut aikaisemmin, että lienee viisaampi pysyä näistä erossa.
    Jos haluat tutkia enemmän yhtiötä, niin kannattaa tutustua Motley Fool ja Seeking Alpha sivustoilta löytyviin kirjoituksiin koskien yhtiötä. Epäilyjä on ollut ilmassa myös Deeren osalta. Tässä yksi linkki: http://seekingalpha.com/article/258731-the-problems-with-deer-consumer-products

    Tosin Deer on kiistänyt syytökset, mutta ota näistä sitten selvää: http://finance.yahoo.com/news/Deer-Consumer-Products-Inc-prnews-3070401309.html?x=0

    En ole tutustunut VW:iin aiemmin, mutta yhtiö näyttää tämän hetkisen tulokseen verrattuna edulliselta. Voin katsoa luvut läpi viikonlopun aikana ja kirjoittaa muutaman kommentin liittyen yhtiöön.

    VastaaPoista
  4. Hinta 0.14, merkittävä kultanäyte analyysissä. Oston paikka.

    VastaaPoista