Sivut

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tilannekatsaus Q2/2012

Toisen vuosineljänneksen aikana maailma musteni ja pörssikurssit syöksyivät alaspäin Euroopan velkakriisin vaikutuksesta. Italia ja Espanja liittyivät virallisestikin kriisipesäkkeiden joukkoon ja sen seurauksena molempien maiden lainanhoitokustannukset kasvoivat huomattavasti verrattuna vahvoihin Euroopan maihin. Suomessa pörssikurssit sukelsivat koko kolmen kuukauden ajan ja yleisindeksi päätyi rimaa hipoen yli 5000 pisteen rajan. Myös muualla Euroopassa ja maailmassa pörssikurssit luisuivat tukevasti alaspäin, josta esimerkkinä Venäjä RTS- indeksin yli 16%:n lasku.

Kuva: GaryVarvel.com
Oma salkkuni ei kuitenkaan ottanut merkittävästi osumaa, vaikka toki suomalaisten ja pohjoismaisten osakkeiden kurssilasku vaikutti negatiivisesti sijoitusvarallisuuden kehittymiseen. Moni varsinkin Helsingin pörssin ulkopuolella listatuista yrityksistäni raportoivat hyvistä tuloksista, jonka vuoksi myös niiden kurssikehitys oli vahvaa. Esimerkkinä edellä mainituista yrityksistä voidaan mainita Coca-Cola, H&M sekä Walmart, joiden hyvät tulokset palkittiin nousevalla kurssikehityksellä. Myös euron arvonlasku auttoi loiventamaan salkun arvonlaskua, koska merkittävä osa sijoituksistani on US dollari pohjaisissa sijoituksissa. Kolmen kuukauden aikana euro menetti arvoaan noin 5,3 prosenttia suhteessa dollariin ja tällä hetkellä yhdellä eurolla saa 1,259 dollaria. Pitkäaikaiselle sijoittajalle markkinoiden kurssilasku avasi hyviä ostopaikkoja lisätä osakeomistusta useissa loistavissa yhtiöissä. Käytin tilanteen hyväkseni ja uutena tulokkaana ostin salkkuuni Tescoa sekä lisäsin omistustani Fortumissa, PKC Groupissa ja Nordeassa. Myös monet muut osakkeet ovat todella lähellä ostotasoja, joten toivoisin että minulla olisi käytettävissä enemmän käteistä! Tämä taitaa tosin olla sijoittajien krooninen ongelma tilanteesta riippumatta...

Osinkokertymä oli huomattavasti isompi kuin ensimmäisen kvartaalin aikana. Toisaalta edeltävä tulos on ihan luonnollista seurausta siitä, että suurin osa suomalaisesta ja eurooppalaisista yhtiöistä maksavat osingot ulos omistajilleen juuri toisen kvartaalin aikana. Suurimmat osingot sain Sammolta, TeliaSoneralta sekä Fortumilta, aivan kuten viime vuonnakin. Yhteensä bruttona sain osinkoja 918 euron edestä kun viime vuonna samaan aikaan vastaava summa oli 752 euroa. Osinkoja käytin kolmen kuukauden aikana pääosin ulkomaan matkaan.

Säästämistavoitteeni onnistui suunnitelmien mukaan ja sain lisättyä salkkuuni uutta pääomaa 900 euron edestä. Säästösuunnitelman onnistuminen oli pitkälti säästämisautomatisoinnin ansioita. Uskon, että ilman automatisointia en olisi kykeneväinen seuraamaan kurinalaisesti suunnitelmaani, joten voin lämpimästi suunnitella sen tekemistä myös muille asiasta kiinnostuneille.

Lopuksi vielä yhteenveto Q2:n tapahtumista:
Säästötavoite Vs. Toteutunut: 900€ / 900€
Varallisuustavoite Vs. Toteutunut: 37027€ / 37522€
Osinkotavoite Vs. Toteutunut: 363 / 918€

Osakeostot: Fortum, PKC Group, Nordea, Tesco
Osakemyynnit: Keskisuomalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti