Sivut

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tilannekatsaus Q2/2014


Taas on yksi vuosineljännes takana sijoittajan uraa. Salkkuni tuotto oli vuoden 2014 toisella neljänneksellä 7,13 %. Samaan aikaan OMXH Cap -indeksi tuotti 6,42 % ja maailman laajuiset osakkeet (MXWO) 5,74 %. Yhdeksän kuukauden aikana strategiani on tuottanut kulujen jälkeen 32,36 % ja vastaavasti OMXH Cap -indeksi 15,7 % sekä maailman osakkeet noin 13,9 %. Ylituottoa on siis kertynyt mukavasti näihin molempiin indekseihin verrattuna. Tietysti vertailuperiodi on vielä lyhyt, mutta alku on ollut kannustavan positiivinen jatkaa aloitettua matkaa. Lisäksi on huomattavaa, että tällä hetkellä ollaan hieman edellä strategian historiallista keskimääräistä vuosituottoa, joten tulevaisuudessa meno tulee varmasti rauhoittumaan ainakin osittain. Tulevaisuuden tuottoon tulee vaikuttamaan merkittävästi pörssien yleinen kurssikehitys, koska strategia ei missään nimessä ole yleiselle markkinakehitykselle täysin immuuni.

Strategian tuotto vs. OMXH Cap TR

Vuoden toisen kvartaalin aikana jatkoin agressiivisesti omistusten keskittämistä kvantitatiivisen strategian puolelle. Kolmen kuukauden ajanjaksolla myin kokonaan pois omistukset Fortumissa, Konecranesissa, Tescossa ja DB:n Russia ETF:ssä. Tilalle olen ostanut osakkeita varsinkin Singaporesta, Pohjoismaista ja Etelä-Euroopasta. Yhdysvalloista en tällä hetkellä löydä (yllätys yllätys) oikein mitään ostettavaa, koska arvostustasot on siellä karannut yleisindeksien ohella myös yksittäisissä yhtiöissä.

Tällä hetkellä salkun kokonaisallokaatiosta kvantitatiivinen sijoitusstrategia edustaa jo noin 58 %:ia. Tulevaisuudessa suhdeluku tulee edelleen kasvamaan, kun säästän lisää varallisuutta osakkeisiin ja myyn muita positioita pois salkusta. Esimerkiksi tulen varmasti tulevaisuudessa luopumaan omistamastani Lyxorin Russia ETF:stä. Myös Sammon keventäminen on mahdollista, mutta se vaatisi osakkeen kurssin voimakasta nousua nykyisestä. Muuten omistamani buy n´ hold -yhtiöt ovat todellisia laatuyhtiöitä, joiden joukosta on karsittu mädät omenat pois. Toki näitä laatuyhtiöitä ei ole enää jäljellä kuin kourallinen: Aflac, Coca-Cola, H&M, Sampo, Tikkurila ja Walmart.

Salkun allokaatiot
Sijoitusten ajoittamisesta

Kirjoitin (ja valitin) viime vuoden puolella useasti, että en löydä enää markkinoilta laatuyhtiöitä edullisesti ja että yleisesti ottaen arvostustasot ovat korkeahkoja seuraamillani markkinoilla. Edeltävään liittyen mietin tulevia askelmerkkejä sijoittamisessa ja päätin aloittaa uuden sijoitusstrategian mukaiset osakeostot siitä huolimatta, että sijoitusympäristö ei ollut paras mahdollinen:

"Joku voisi kysyä kannattaako juuri nyt aloittaa sijoittamaan, kun kurssit ovat jo korkealla. Esitän vastakysymyksen: Jos strategia on ollut vain kerran 21 vuoden aikana tappiollinen, niin onko minulla varaa olla aloittamatta sitä välittömästi? Minusta ei. En toki osaa ennustaa tuleeko juuri seuraavasta vuodesta tappiollinen ja mahdollisesti siitäkin seuraavasta. Se voi olla hyvin mahdollista. Nyt olen kuitenkin kylvänyt siemenen maahan, josta alan pitkäjänteisesti kasvattamaan jotain suurta. Aika näyttää miten siinä onnistun."

Päätös tuolloin luopua markkinoiden ja sijoittamisen ajoittamisesta kannatti. Oikeastaan oma arvioni markkinoiden arvostustasoista perustui lähinnä Yhdysvaltojen ja Euroopan yleisiin arvostuskertoimiin ja yksittäisiin yhtiöihin. Kvantitatiivisen mallin yksi hyvä puoli on, että sen avulla pystyn etsimään edullisia osakkeita ympäri maailman - jostain päin maailmaa löytyy aina edullisia osakkeita. Tällä hetkellä osakkeiden etsiminen alkaa 172 018 osakkeen joukosta 20 eri maasta. Tiukkojen seulojen läpi löydän kuukausittain tarpeeksi edullisia vaihtoehtoja, joten ostokohteista ei ole pulaa. Tämä ei kuitenkaan takaa, että tappiollisia hetkiä tai alituoton ajanjaksoja ei tulisi tulevaisuudessa - se on täysin väistämätöntä. Mikään strategia ei toimi aina ja siinä piilee niiden mahdollisuus menestykseen pitkällä tähtäimellä: Yksinkertaisesti me ihmiset emme ole kovin hyviä seuramaan mitään strategiaa pitkäjänteisesti. Vaikka jokin strategia tai toimintatapa olisi todistettu hyväksi tavaksi toimia historiallisesta, alamme epäillä sen toimivuutta heti, kun se ei toimi kuukauteen tai puoleen vuoteen. Saatikaan sitten esimerkiksi pariin vuoteen. Siten alituottokuukausien osuessa kohdalle on suuri vaara hylätä strategia, joka todennäköisesti kääntyy taas kohta menestyväksi. Edellä mainittu on ainakin omasta mielestäni suurin syy miksi edelleen esimerkiksi perinteisellä arvosijoittamisella voi saavuttaa hyviä sijoitustuloksia.

Kehittyminen

Sijoitusstrategiani on jo nyt elänyt olennaisesti alkuperäisestä, vaikka strategian kivijalka onkin pysynyt lähes samana. Olen ottanut uusia maita mukaan alkuperäisen hajautuksen oheen. Näin olen voinut keskittyä osakkeisiin, joiden kriteerit täyttävät parhaiten tiukat vaatimukset sijoituskohteelle eikä osakvalinnassa tarvitse tehdä suuria kompromissejä. Lisäksi olen lisännyt alkuperäiseen malliin muutaman tunnusluvun, joiden avulla olen voinut laskea riskiä, että poimin strategian kannalta epäedullisia yhtiöitä. Kaikki lisätyt tunnusluvut eivät suoraan paranna tuottoa, mutta antavat lisävarmuutta osakkeiden sopivuudesta sijoituskohteina. En kuitenkaan ole vielä täysin tyytyväinen strategian kaikkiin osatekijöihin, mutta teen lähes päivittäin työtä ainakin ajatuksen tasolla strategian kehittämiseksi. Matka siis jatkuu.

Kun puhun strategian kehittämisestä, niin en tarkoita missään nimessä viimeisen prosenttiyksikön kymmenyksen viilaamista uusien backtestien avulla. Mikäli käyttää samaa aineistoa strategian kehittämiseen voi helposti syyllistyä "data-mainaukseen" tai "datan taivuttamiseen". Edellä mainitun prosessin avulla voidaan löytää historiassa loistavasti menestynyt strategia, jolla ei kuitenkaan ole välttämättä menestysmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Siksi onkin tärkeää, että kehitetty strategia pohjaa terveeseen järkeen ja muihin aikaisempiin (akateemisiin) tutkimuksiin, jotta se on uskottava.

Lopuksi

Mennyt puoli vuotta on ollut hektistä aikaa. Nyt on aika ottaa parin viikon hengähdystauko niin töistä kuin sijoittamisestakin, jotta on taas syksyllä valmis uusiin haasteisiin. Syksystä näyttääkin tulevan kaikilla elämän osa-alueilla kiireinen, mutta erittäin mielenkiintoinen!

Hyvää kesää kaikille,

Juho

*Kirjoittajan ajatuksia voi seurata myös Twitteristä (@JuhoAppel)

Yhteenveto Q2/2014

Indeksoitu tuotto Q2/2014: 7,13% 
Indeksoitu tuotto strategian alusta (9kk): 32,36 %
Indeksoitu tuotto blogin alusta: 79,57 %

Osakeostot: Uuden strategian mukaisia positioita
Osakemyynnit: Fortum, Konecranes, Tesco & DB Russia ETF

3 kommenttia:

  1. Olisi todella mielenkiiintoista kuulla enemmän kvantti-strategiastasi ja miten ja millä perusteella osakepoiminta-prosessisi etenee. Ymmärrän kyllä jos et halua sitä enempää avata

    VastaaPoista
  2. Tsekkaa uusi postaus! Aloitin kirjoittamaan laajemmin kvanttisijoittamisesta ja -strategian laadinnasta.

    VastaaPoista
  3. Loistavaa, seuraan suurella mielenkiinnolla!! T. sama kommentoija kuin 14.7.

    VastaaPoista