Sivut

tiistai 11. syyskuuta 2012

Osakkeiden veivauksesta

Warren Graham 2008-2010. Kuva: Tietokone.fi
Sijoittajaurani alkutaipaleella tein hyvin vakaan päätöksen, että tulen ostamaan ainoastaan "hyvien yrityksien" osakkeita ja pidän niitä lähtökohtaisesti todella pitkän ajan. Suunnitelmani alkoi kuitenkin rapistua jossain vaiheessa vuoden 2009 aikana, kun tutustuin ns. tekniseen analyysiin, joka koukutti minut täydellisesti. Mielessäni alkoivat välkkyä kilpaa Bollinger Bandsit, RSI:t, vastus- ja tukitasot, liukuvat keskiarvot - you name it! Saatoin tutkia kurssikäyriä ja -dataa tuntikaupalla mm. edellisten apuvälineitä hyväksikäyttäen, jotta löytäisin potenttiaalisia sijoituskohteita.

Tutustuminen tekniseen analyysiin johti siihen, että aloin käymään osakkeilla hyvin aktiivista kauppaa, jonka tulos oli ihan kiitettävä niin euromääräisesti kuin myös prosentti perusteisesti laskettuna. Ainoa ongelma oli kuitenkin kaupankäynnin ajoitus (vuodet 2008 loppu ja 2009), jolloin kuuluisa sokea apinakin olisi onnistunut valitsemaan nousevia osakkeita tikkaa heittämällä. Olisinkin todennäköisesti (=todistettavasti) päässyt parempaan sijoitustulokseen yksinkertaisella osta&pidä-taktiikalla!

Katselin huvin vuoksi eilen illalla vanhoja kaupankäyntitilastojani sekä eQ:n että Nordnetin ajalta ja lopputulos oli mielenkiintoinen. Kävin huomattavan paljon kauppaa urani alussa verrattuna tähän päivään, jolloin olen aloittanut kirjoittamaan Osinkopuu- blogia. Jos vuoden 2009 aikana tein kauppoja noin joka neljäs päivä,  niin nykyisellä vauhdilla teen hieman yli yhden kaupan kuussa.

2008 (joulukuu) 8 kpl
2009 94 kpl
2010 43 kpl
2011 15 kpl
2012 14 kpl

Blogin kirjoittaminen on alentanut kaupankäyntiä huomattavasti, koska nyt minun täytyy perustella ja kertoa julkisesti mitä olen mennyt tekemään. Edellinen heijastuu positiivisesti maksamiini kuluihin, eli välityspalkkoiden määrään, joka tietää hyvää kokonaistuottoa silmällä pitäen.


Muutama kaupankäynnin kohde

Kaupankäyntikulujen puolesta voin vielä olla suhtkoht ymmärtäväinen - jokaisenhan pitää maksaa oppirahoja sijoittajan uralla. Seuraavien laatuyhtiöiden osto ja myyntihinnat sen sijaan aiheuttavat jo syvää pahan olon tunnetta syvällä sielussa. Vai mitä mieltä olette näistä treideistä:

Olvi osto: 13,3€ myynti: 15,9€ (Huom! Osakekurssi ennen splittiä...)
Kone osto: 15,8€ myynti: 18,3€
Metso osto: 8,1€ myynti: 9,2€ (Suurin osa, muttei ihan kaikkia osakkeita)
Fortum osto: 13,6€ myynti: 15,9€ (Suurin osa, muttei ihan kaikkia osakkeita)

Historian tilastoista löytyy vielä muitakin "herkkupaloja", mutta en viitsi näin julkisesti kääntää veistä omassa avohaavassani enempää!

Treidasin siis todellisia laatuyhtiöitä pitkilti alle niiden todellisen arvon (Fair Value). Tänään en voi kuin unelmoida vuosien 2008 ja 2009 saamistani ostohinnoista, jotka tuntuvat täysin absurdeilta. Se ei kuitenkaan estänyt minua tuolloin myymästä osakkeita pois salkusta hieman korkeammalla hinnalla, koska milloin mikäkin teknisen analyysin mittari antoi minulle myyntimääräyksen (tai ainakin tulkitsin asian niin). En tosin rehellisesti ollut edes täysin tietoinen siitä, että millaisia helmiä olin saanut kalastettua verkkooni markkinapaniikin aikana, joka pahensi tilannetta jälkikäteen ajateltuna.


Jälkiviisautta

Kuva: CNS News
Mikä olisin jo vuonna 2008 1) määrittänyt itselleni hyvien yritysten listan, 2) laskenut niille oman arvioni todellisesta arvosta ja 3) toteuttanut suunnitelmaani kurinalaisesti, niin en todennäköisesti olisi tehnyt vastaanvanlaisia osakekauppoja (myyntejä). No oppia ikä kaikki ja jotain positiivistä olen oppinutkin vuosista 2008-2009: Mikäli vastaavanlainen markkinoiden yleispaniikki iskee tulevaisuudessa, olen ainakin tällä kertaa paremmin varustautunut etukäteen mahdollisiin ostopaikkoihin - valmiin osakelistan kanssa!

Lyhyesti sanottuna 1) aktiivinen kaupankäynti yhdistettynä 2) tietämättömyyteen = takuuvarmasti huono sijoitustulos. Omakohtaista kokemusta löytyy todistettavasti ainakin allekirjoittaneelta:) Lievittääkseni omaa tuskaa kysyn, että onko muilla jakaa vastaanvanlaisia kokemuksia sijoittamisesta...?

8 kommenttia:

  1. Aluksi, itsellä on hyvin samanlainen kokemus, blogin kirjoittaminen hillitsee kaupankäyntiä ja pistää miettimään sijoituksia tarkemmin, kun omat päätökset perusteltava julkisesti.

    Aloittelin blogin kirjoittamisen Heinakuussa ja tässä pikku helmiä tämän kesän kesäkuun myynneistä:

    Cargotec 16,97 (kevennys)
    Nokian Renkaat 30,00 (tarkoitus ostaa takaisin halvemmalla, jäänyt haaveeksi, vaikka kurwssi käynt alempana, pilkin liian ahneesti)
    Atlas Copco 14,81 €

    Kaikki on voitollisia myyntejä(enkä myynyt kaikkia vaan jätin kassiin osan), mutta jo tässä vaiheessa hiukan kaduttaa. Käytin ostot toisiin osakkeisiin, mutta siirtojen järkevyys on vähän niin ja näin kustannukset huomoioiden.

    VastaaPoista
  2. Itse aloitin sijoittamisen juuri kesken finanssikriisiä ja tuolloin salkussa kävi mm. YIT:tä ja Nordeaa jollain 4-5e hinnoilla.

    Molemmat myin hätäpäissäni pois lähes samantien, Nordean pienellä voitolla ja YIT:n tappiolla.

    Jälkeenpäin on "hieman" jäänyt kaivelemaan. Ilmeisesti ne oppirahat tulee itsekunkin maksaa :)

    Ja muuten kiitokset blogistasi. Melko säännöllisesti tulee seurattua. Mielenkiintoisia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta!

      Meidän onneksi kaupankäynti ajankohta osui finanssikriisin syvimpään kohtaan, jolloin treidaamisella ei voinut oikein mitenkään tehdä suuria tappioita. Mieti jos sama olisi tapahtunut normaali ajankohtana tai laskumarkkinoilla, jonka seurauksena tappiot olisivat voineet olla merkittäviä, niin prosentti kuin euromääräisesti mietittynä. Huonolla tuurilla koko sijoitusharrastus olisi saattanut jäädä siihen paikkaan.

      Poista
  3. Samoja ongelmia tuntuu olevan kaikilla aloittelijoilla :D Itsekin kokeilin päiväkauppaa aluksi eikä siitä tullut mitään muuta kuin hirveä stressi ja pienet tappiot. Ei siis sovi homma allekirjoittaneelle. Tappioiden nopeista ottamisista taas on hyviä kokomuksia, sillä ainakin Elcoteqin konkurssi olisi koskettanut sielua pahasti mikäli en olisi ajoissa myynyt pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät yhtiöt eivät ollut ainoita treidaus papereita, joita vilisi salkussa vuosina 2009-2010. Onneksi näiden yhtiöiden kanssa ei tullut poltettua näppejä pahemmin, vaikka ennusmerkit eivät olleet suotuisimmat.

      Ps. Myös minulla oli salkussa Elcoa parin viikon ajan...

      Poista
  4. Lienenkö poikkeus, mutta aloitin holdarina ja sellaisena aion pysyä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin aloitin, mutta "eksyin" polulta...

    VastaaPoista
  6. Minäkään en ole treidausta kunnolla kokeillut, eikä ole myöskään suunnitelmissa. En usko että pystyisin oikeasti voittamaan markkinat puhtaassa lyhyen tähtäimen spekuloinnissa.

    Reilu viikko sitten yritin huvin ja urheilun vuoksi treidausta pienessä mittakaavassa: myin salkusta kaikki Nokiat pois ja yritin ostaa vähän halvemmalla isomman erän, mutta jouduinkin ostamaan sitten hiukan kalliimmalla takaisin :) Tappiota tuli noin 50 euroa + kaupankäyntikulut, joten ei ollut kalliit oppirahat tällä kertaa...

    VastaaPoista