Sivut

tiistai 16. heinäkuuta 2013

ETF-backtestaus


Löysin eilen illalla mielenkiintoisen (ja ilmaisen) työkalun sijoittajille. Olen kyllä törmännyt useaan osakevalintaan keskittyvään  sivustoon, mutta ETF:ien joukkoon keskittyviä sivuja on merkittävän vähän. Nimensä mukaisesti ETFreplay.com- sivuilla voi etsiä laajasta joukosta itselle sopia ETF-vaihtoehtoja sekä backtestata kuinka nuo valinnat olisivat tuottaneet historiassa. Sivuilta löytyy laaja kattaus niin amerikkalaisia kuin myös kansainvälisiäkin ETF- rahastoja, joiden avulla voi rakentaa viiden sijoituskohteen mallisalkun.

Sivuston avulla voit testata myös kuinka eri sijoitusluokkien, kuten raaka-aineiden/korkojen, lisääminen tai poistaminen salkustasi olisi vaikuttanut havaittuun tuottoon sekä riskilukemiin. Havaittuja tuottoja voi verrata esimerkiksi S&P 500- indeksiä seuraavaan SPY-Etf:iin tai vaihtoehtoisesti johonkin muuhun mieleiseen vertailukohteeseen. Lisäksi sivustolta löytyy tietoa mm. historiallisista osinkotuotoista. Rekisteröitymällä maksullisille sivuille saatavat toiminnot ovat toki laajemmat, mutta jo ilmaisversiolla pääsee loistavasti alkuun.

Sivuston hyvänä puolena on lisäksi sen automaattisesti laskettavat salkun/strategian riskiluvut, joita on itse hieman työlästä laskea ilman merkittäviä koodaustaitoja. Salkusta saa esimerkiksi Maximum drawdown-arvon, Sharpe-ration sekä korrelaation vertailuindeksiin nähden yhdellä klikkauksella. Vaikka sijoittaja ei välttämättä perustakkaan riskinäkökulmaansa sijoitusten heiluntaan, on silti hyvä tietää miten käytettävä sijoitusstrategia on toiminut esim. suurten laskumarkkinoiden aikana. Tällöin sijoittaja voi valmistautua henkisesti mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvaan kurssikäyttäytymiseen, jonka ei enää pitäisi tulla täytenä yllätyksenä.

Kun nyt kerran annetaan mahdollisuus tehdä jotain ilmaiseksi, niin testasin myös itse paria ETF- vaihtoehtoa silmällä pitäen osinkostrategiaani sekä aikaisempia kirjoituksiani faktorisijoittamisesta. Kuten sanottua, niin nykyisin on mahdollista hyväksi käyttää esim. arvo- ja pienyhtiöanomalioita vähäkustannuksisilla indeksituotteilla, joka myös vähentää sijoitusprosessiin käytettävää aikaa. Tällöin ei tosin itse pääse vaikuttamaan sijoitusinstrumentin sisältöön (+ potentiaaliseen tuotto-odotukseen), mutta hyvänä puolena on helposti toteutettava laaja-alainen hajautus samanlaisten osakkeiden kesken. Tämä onkin erittäin tärkeää, koska tiedämme hyvin varsinkin yksittäisten arvo- ja pienosakkeiden riskit.


Tehdyt testit

Vertasin Vanguardin pienistä arvoyhtiöistä koostuvan ETF:n tuottoa SPDR:n S&P 500- indeksiä jäljittelevään rahastoon osto ja pidä menetelmällä. Vuodesta 2004 tähän päivään saakka pienet arvo-osakkeet näyttävät tuottaneen selvästi enemmän kuin laaja yleisindeksi ETF. Kokonaisuudessaan pienet arvoyhtiöt on tuottanut noin 119%, kun S&P ETF:n tuotto jää 79%:iin. Ylituottoa on siis kertynyt ihan kivasti! Tosin pienten arvo-osakkeiden volatiliteetti on ollut korkeampi kuin vertailukohdan vastaava.

Vanguard U.S Small cap Value vs. SPDR S&P 500 index

Sinänsä pelkkä volatiliteetti ei merkitse juuri mitään muuta kuin, että kurssit ovat heiluneet. Toki korkea volatiliteetti yhdistettynä mataliin tuottoihin saa varmasti sijoittajan kuin sijoittajan karvat nousemaan pystyyn. Onkin hyvä verrata kurssien heiluntaa saavutettuun tuottoon, jolloin saadaan edes jonkinlaista hyötyä volatiliteetista riskimittarina. Sharpe-ratio, joka yhdistää kurssien heilunnan saavutettuun tuottoon, kertoo pienten yhtiöiden saavuttaneen paremman riskituottosuhteen kuin vertailurahasto. Tosiaalta niiden riski on ollut suurempi absoluuttisen kurssilaskun (max drawdown) mittarilla. Varsinkin 2008 vuoden kriisissä pienet arvo-osakkeet ottivat huomattavasti indeksiä enemmän "tukkaan", mutta toisaalta ne myös toipuivat kuopasta nopeammin.

Huomattavaa on myös millainen vaikutus on vain parin prosenttiyksikön erolla keskimääräisessä vuosituotossa lopputulemaan. Nyt pienet arvo-osakkeet voittivat vertailukohtansa 2,3 prosenttiyksiköllä vuodessa, mutta kokoaikaperiodilla eroksi muodostui 40%! Ei kannata siis aliarvioida pientä vuosittaista tuottoeroa, pitkää sijoitusaikaa sekä korkoa korolle efektiä sijoitustoiminnassa.

Vanguard U.S Small cap Value vs. SPDR S&P 500 index
Toiseksi testasin miten amerikkalaisten korkean osinkotuoton Dividend Aristocrats- listausta seuraava ETF olisi pärjännyt S&P 500- indeksiä jäljittelevälle indeksituotteelle. Jälleen kerran testaus suoritetaan buy-and-hold perusteisesti eikä ETF:llä käydä kauppaa sijoitus aikavälillä. Tuottodata alkaa kuitenkin yli vuoden myöhemmin kuin aikaisemmassa vertailussa, johtuen rahaston perustamis ajankohdasta.

SPDR S&P U.S Dividend Aristocrats vs. SPDR S&P 500 index

Noin kahdeksan vuoden aikana osinkoaristokraateista muodostettu ETF on tuottanut 12 prosenttiyksikköä enemmän kuin S&P 500 ETF. Hieman yllättävää on kuitenkin, että sen volatiliteetti on ollut vähän korkeampi kuin vertailukohdan vastaava. Ajattelin etukäteen että kurssiheilunta on varmasti maltillisempaa osinkoaristokraateilla, mutta nähtävästi ei kannata tehdä ennakkoarvioita asioista, joita ei ole testannut. Muut riskiluvut ovat molemmilla aika lähellä toisiaan, vaikkakin osinkoaristokraattien Sharpen luku ja Maximum drawdown on paremmat kuin S&P 500 ETF:lla.

SPDR S&P U.S Dividend Aristocrats vs. SPDR S&P 500 index
Tulosten valossa näyttäisi siltä, että pelkkä korkea osinkotuotto yhdistettynä vuodesta toiseen kasvavaan osinkoon on tuonut hieman lisätuottoa testatulla aikavälillä. Tämä on selvästi vain plussaa strategialle, koska suurin syy omistaa osinkoaristokraatteja on (ainakin omasta mielestäni) tasaisesti kasvavan ja  passiivisen saatavan tulovirran muodostuminen.


Yhteenveto

ETFreplay.com näyttäisi olevan käyttökelpoinen työkalu sijoittajalle, joka haluaa saada varmuuden siitä miten hänen valitsemansa ETF:t olisivat käyttäytyneet menneisyydessä. Tietysti ei voida sanoa, että menneisyys olisi tae tulevaisuudesta, mutta silti historiasta voidaan ottaa opiksi. Kuitenkin sijoittamisessa tuntuu usein siltä, että tietyt teemaat toistavat vuosikymmenestä toiseen samoja ratoja.

Ota siis hyöty irti sivustosta ja backtestaa omat ETF- valinnat!



*Kirjoittajan ajatuksia voi seurata myös Twitteristä (@Osinkopuu)

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia linkistä ja vinkistä. Olen pyöritellyt samaa sivua Piksun kautta ja mielestäni silloin ei ollut noita ilmaisia osioita olemassa virallisilla sivuilla. Silloin testauksesta ei ollut niin paljon iloa, kun dataa sai maksimissaan viisi vuotta. Mielenkiintoiset tutkimustulokset sait myös vähällä työllä aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä!

      En ollutkaan huomannut Piksun tarjoamaa palvelua aikaisemmin. Nyt ainakin palvelu on ilmaisversiossakin käyttökelvollinen, vaikka osa toiminnoista on luonnollisesti pidetty maksullisena.

      Poista