Sivut

torstai 1. maaliskuuta 2012

Osakesäästäjät ja Talvivaara


Sain eilen sähköpostin Osakesäästäjien Keskusliitolta koskien Talvivaaran suunnittelemaa suunnattua antia sen suurimmille omistajille (eläkeyhtiöt, Solidium ja Perä). Postissa Osakekesäästäjät tarjoavat pienomistajille helpon tavan vastustaa epäoikeudenmukaisen osakeannin läpimenoa Talvivaaran yhtiökokouksessa. Ainoa mitä omistajien pitää tehdä on allekirjoittaa tämä valtakirja, jonka perusteella Osakesäästäjät voivat ajaa myös sinun etujasi yhtiökokouksessa.

Henkilökohtaisesti en olisi antia vastaan, mikäli se toteutettaisiin oikeudenmukaisesti kaikkien omistajien kesken. Mielestäni omistajalla pitää olla oikeus valita osallistuuko hän järjestettävään antiin vai ei. Nyt kun kaikilla omistajilla ei ole mahdollisuutta osallistua antiin laimenee heidän omistusosuus yhtiössä suhteessa niihin, joille uusia osakkeita tarjotaan alennettuun hintaan. Merkintäoikeusannissa kaikkia osapuolia kohdeltaisiin tasapuolisesti. Tällöin omistajilla olisi mahdollisuus joko merkitä uusia osakkeita tai myydä merkintäoikeutensa pörssissä. En tiedä perustavaa syytä miksi Talvivaara järjestää antinsa nimen omaan suunnattuna. Onko yhtiöllä todella niin kiire saada rahaa kassaan, että suunnattuanti on perusteltu?

Aikaisemmassa kirjoituksessani ilmoitin, että olen myynyt kaikki omistamani Talvivaaran osakkeet. Myynnin yksi syistä oli nimenomaisesti yhtiön tapa kohdella eriarvoisesti suur- ja pienomistajia. Miten voisin olla sellaisen yhtiön omistaja joka kohtelee minua täysin eri pelisäännöin kuin esim. valtion sijoitusyhtiötä?! Mikäli omistaisin vielä Talvivaaran osakkeita, niin allekirjoittaisin valtakirjan välittömästi. Haluankin muistuttaa kaikkia yhtiön pienomistajia siitä, että aikaa valtakirjan allekirjoitukseen ja postittamiseen on 6.3 asti. Toimi siis nopeasti ja vaikuta meidän kaikkien piensijoittajien oikeuksien puolesta!

Warren Graham


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti